Blogi

Välittäminen ja elämän tasapainottaminen työn ja vapaa-ajan välillä

Elsa-Maija Lehto Yrityskulttuuri

Jokainen fraktiolainen on arvokas yksilönsä, jolla on omat tapansa ja tottumuksensa. Ei ole olemassa muottia, johon pitää sovittautua. Siksi asioista ja toimintatavoista keskustellaan ja toimintaa kehitetään jatkuvasti ihmisiltä tulevien ideoiden ja kokeilujen kautta.

Tämä kirjoitus on osa 8/10 Great Place to Work -blogisarjaa.

Välittäminen näkyy meillä kaikessa tekemisessä. Tässä blogautuksessa jaamme muutamia käytössämme olevia välittämisen keinoja. Aluksi esittelemme työn tekemiseen liittyviä välittämisen muotoja, sen jälkeen hyvinvointiin liittyviä asioita ja lopuksi vielä kerromme elämän tasapainottamista työn ja vapaa-ajan (ja perheen) välillä.

Työaikajoustot ja vapaat

Meillä jokainen saa käyttää liukuvaa työaikaa kuten parhaaksi katsoo, kunhan se sopii koko tiimille. Tästä johtuen jokaisen työpäivä on erilainen ajoitukseltaan ja pituudeltaan. Kun jokainen saa itse määritellä miten, missä ja milloin työnsä tekee, se tukee erilaisia elämäntilanteita ja luo joustoa ja vapautta tekemiseen.

Etäpäiviä voi myös pitää tarpeen mukaan, kunhan se sopii muulle tiimille ja asiakkaille. Sovitut tapaamiset ja tehtävät on luonnollisesti hoidettava. Tärkeintä on, että työnteko on sujuvaa.

Joustot kattavat lomat ja vapaat. Lomiin ei tarvitse pyytää lupia keneltäkään. Jos loman haluaa pitää, on omat työt järjestettävä niin, että lomalle voi lähteä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sovitaan tiimin kanssa loma-ajan tehtävistä ja varmistetaan, että projekti jää hyvään hoivaan. Lomista tiedotetaan kaikille, eli se merkitään kalenteriin, tuntikirjausjärjestelmään sekä Slackin #tiedotus -kanavalle. Jokainen voi halutessaan pitää myös palkattomia vapaita. Näihin pätee samat säännöt kuin muihinkin vapaisiin – kunhan työt hoituvat sillä aikaa, voi lomalle lähteä.

Teamdaily

Välittäminen on helpompaa kun ihmisten tuntemukset ovat avoimesti näkyvillä eikä työtilannetta tarvitse arvailla tai erikseen udella. Olemme viime vuosina kehittäneet ahkerasti sisäistä työkalua nimeltä TeamDaily. Aikanaan sitä käytettiin päivittäiseen tiimin tilanteen viestimiseen, mutta nykyisin sitä käytetään jokaisen viikottaisen statuksen kirjaamiseen.

Yhdessä tekeminen ja huumori

Välittäminen näkyy myös huumorissa, joka on meillä yksi tärkeimmistä välittämisen muodoista. Huumorin kanssa täytyy yleensä työpaikoilla olla tarkkana, sillä sen kautta voi vahingossa ja tahtomattaan loukata toista.

Me arvostamme huumorin kaikkia muotoja. Mitä erikoisempaa, vaikeatajuisempaa ja kuivempaa se on, sen parempi. Huumorillakin on kuitenkin aikansa ja paikkansa, ja tästä syystä etenkin uusien työntekijöiden kanssa pitää varmistaa, että huumori varmasti otetaan vastaan huumorina eikä siitä loukkaannuta.

Ei se haittaa, jos on hauskaa.

Sparrailukaveri

Ajatus sparrailukaverista syntyi kevään 2018 retriitissä tarpeen kautta. Miten voimme parhaiten tukea jokaisen fraktiolaisen henkilökohtaista kehittymistä ja tarjota tukea päivittäisiin haasteisiin? Viikottaisena syklinä tapahtuvat sparrailut tuntuivat konseptina loistavalta, joten päätimme samantien lähteä kokeilemaan sitä.

Jokaisella halukkaalla fraktiolaisella on yksi tai joissain tapauksissa useampi sparrailukaveri. Hän voi itse valita parin tai tarjoutua rohkeasti arvottavien joukkoon. Sparrailuparit pyrkivät tapaamaan kerran viikossa 30-60 min verran. Kokeilu on jatkunut keväästä 2018 saakka ja edelleen koetaan tärkeäksi asiaksi.

Negatiivisten asioiden käsittely

Viimeisen vuoden aikana on opeteltu paljon negatiivisten asioiden käsittelystä. Positiivisia asioita on helppo nostaa esille, mutta ikävistä asioista ei olekaan niin helppo puhua. Muutama hankalaksi koettu tilanne on mielen pahoittaminen toisten kommunikointi- tai toimintatavoista sekä alisuoriutuminen ja siihen puuttuminen

Koska haluamme oppia paremmiksi, koimme että on tärkeää käsitellä kaksi viime vuonna tapahtunutta tapausta yhteisesti kaikkien osallistujien kesken. Ja näin teimme. Puhuimme asiat läpi ja koska halusimme tehdä kaikkemme ettei vastaaviin tilanteisiin enää päädytä, jälkiviisastelimme yhdessä ja etsimme asioita, joilla olisi voitu välttää kyseiset tapahtumat.

Tämän seurauksena rakensimme ohjeet vastaavien tilanteiden varalle. Nämä ohjeet ovat nyt Playbookissa ja niiden nimi on “Tukea tiimille ja työhön”. Ohjeissa kerrotaan milloin on lupa huolestua työkaverin jaksamisesta (paljon poissa, kipeänä, etänä) ja miten, missä ja kenen kanssa asia nostetaan esille.

Yhteiset workshopit ja keskustelu ovat tärkeitä työkaluja.

Tasa-arvoinen kohtelu

Syrjintä on Fraktiolla ehdottomasti kielletty. Näin on aina ollut ja aina tuleva olemaan. Kaikki ovat tasa-arvoisia ikään, sukupuoleen, ihonväriin, kokoon, uskontoon, poliittiseen mielipiteeseen, vitsien laatuun tai muuhun ominaisuuteen katsomatta. Asian suhteen ei ole ollut ongelmia, sillä tasa-arvoisuus on kaikille itsestään selvää.

Tasa-arvoinen kohtelu kattaa myös toimiston tilat. Ei ole olemassa työhuoneita vain tietyille henkilöille tai erillisiä vessoja eri sukupuolille. Olemme myös mukana syrjinnästä vapaa alue -kampanjassa.

Terveys ja hyvinvointi

Yhdessä tekeminen on välittämistä ja tärkeää hyvinvoinnille. Meillä harrastetaan mm. yhdessä lankuttamista ja lenkkeilyä. On järjestetty myös joogaa ja aina syksyisin on ohjelmassa vuotuinen jalkapalloturnaus Solinoria vastaan, joukkuepelit kun tunnetusti nostavat yhteishenkeä. Kerran päivässä myös pyritään tekemään vatsalihaksia ja houkuttelemaan kaikki mukaan. Välillä venytellään, välillä pidetään 10 minuutin meditointisessioita tai pidetään tauko ja hierotaan kaverin hartioita.

Työpäivien jälkeen on välillä erilaista tekemistä sen mukaan miten energisiä meidän ihmiset ovat tällaista järjestämään. Välillä on kiipeilty, välillä juostu, välillä osallistuttu erilaisiin tapahtumiin (Tough Viking) tai haastettu tuttuja firmoja mukaan. Yhtenä talvena haastoimme Heltti avantouintiin.

Iloiset polskijat ryhmäkuvassa kun avanto on selätetty.

Meillä keskitytään sairaspoissaolojen sijaan terveysläsnäoloon. Työterveyshoidon meille järjestää Heltti-niminen yritys, joka keskittyy ennaltaehkäisevään työhön. Heidän kanssaan yritetään löytää keinoja, jolla työntekijät pysyisivät terveinä ja jaksaisivat töissä paremmin. Heltti järjestää mm. erilaisia haasteita, tapahtumia, webinaareja ja energia-aamuja, joissa motivoidaan ihmisiä välittämään omasta hyvinvoinnistaan mm. ruokailutapojen, liikkumisen, riittävän levon ja oman asenteen ja motivoinnin kautta.

Yksilöiden huomioiminen kattaa meillä myös sairaspoissaolot. Sairaudesta/poissaolosta riittää ilmoitus työyhteisölle. Pienen flunssan tai kuumeen takia kun ei aina ole järkevää lähteä lääkäriin vaan fiksumpaa on levätä kotona.

Fraktio huolehtii ihmisten jaksamista tarjoamalla kaikille lounaan, eli lounaskortin. Haluamme, että jokaisella on mahdollisuus tulla mukaan lounaalle yhdessä. Jotta työ sujuisi energisesti myös iltapäivisin, on toimistolla tarjolla erilaista välipalaa, juotavaa, energiapatukoita, hedelmiä jne. Jaksamisesta pidetään myös huolta hieronnalla (hieroja käy toimistolla kerran kuussa hieromassa firman piikkiin kaikkia halukkaita) ja mahdollistamalla saunominen.

Perheet ovat tärkeitä

Yli kolmasosalla meistä on lapsia. Muutokset perhe-elämässä näkyvät luonnollisesti myös muutoksina työssä – myös uuden toimiston yksi neukkareista on sisustettu lastenhuoneeksi.

Lapsia useammin toimistolla näkyy eläimiä. Etenkin päivinä, jotka venyvät normaalia pidemmiksi, saattaa paikalla olla myös koira muutama). Tämä kaikki on mahdollista, koska kukaan meistä ei ole allerginen eläimille. Luonnollisesti tässäkin käytetään maalaisjärkeä. Eli koirien tuomisesta keskustellaan etukäteen, jottei paikalla ole useita koiria tai allergisia asiakkaita.

Perhepäivää viettämässä Heurekassa.

Kun me puhumme siitä, että me olemme perhe, tarkoitamme myös sitä. Perheet ja puolisot ovat tervetulleita mukaan tapahtumiin. Osa käy toimistolla sen verran usein, että heillä on sinne omat avaimet. Toimistolla käy joka viikko puolisoita ja lapsia. Ja se on mahtavaa.

Meillä on Slackissä oma kanava, joka sai nimekseen #ihanat. Sinne kutsuttiin jokaisen rakkaat ihmiset, jotta yhteydenpito olisi kaikkien kesken helpompaa. “Ihanat” luonnollisesti kutsutaan mukaan pikkujouluihin ja muihin vapaisiin firman tapahtumiin, mutta “ihania” kannustetaan myös järjestämään omia tapahtumiaan. Noin kerran vuodessa he esimerkiksi lähtevät Fraktion piikkiin viettämään iltaa.

Päätimme uuteen toimistoon muuttaessa, että kaikki fraktiolaiset ja alivuokralaiset saavat käyttää tiloja kuin omiaan. Toimistolla on mm. leffateatteri, pelihuone, lastenhuone, sauna, lepohuone, edustustila ja useampi terassi. Ihmiset järjestävät säännöllisesti syntymäpäiviä (itselleen tai lapsilleen), leffailtoja, saunailtoja ja kokkailuja tai grillailuja ystävien kanssa. Toimistolla on järjestetty myös useampia ristiäisiä/nimiäisiä, valmistujaisia ja polttareita.

Tukeminen merkittävissä elämäntapahtumissa

Työntekijöiden henkilökohtaiset kriisitilanteet ovat kriisejä myös töissä. Niihin suhtaudutaan asian vaatimalla vakavuudella. Kaikki eivät halua kertoa asioistaan julkisesti, joten on tärkeää tarjota apua, jos sellaiselle tuntuu olevan tarve. Olennaista on tiedostaa se, ettei kriiseissä voida auttaa, jos kriiseistä ei tiedetä. Tästä syystä korostamme avoimuutta ja yksilöllisyyttä, sekä kannustamme puhumaan avoimesti jos ja kun tarve sille on.

Meillä jokaisella on vastuu omasta työssä jaksamisestaan ja sairaspoissaoloistaan. Tämä pätee myös kriisitilanteisiin. Jos työntekijä ei ole siinä kunnossa, että kykenee tekemään työtä, on hänen parempi parantaa itsensä työkuntoon ja tulla vasta sitten töihin kun on siihen valmis. Toistaiseksi tämä on toiminut meillä hyvin. Luonnollisesti tiimi on pidettävä kartalla tilanteesta siinä laajuudessa kun se on mahdollista.

Jos joku tarvitsee apua ja työterveyden puuttumisen asiaan, se tehdään yhdessä. Ketään ei jätetä yksin. Toiveena on olla avoin kaikissa asioissa, jotta työyhteisöllä on mahdollisuus auttaa kaikin mahdollisin keinoin.

Mistä tahansa asiasta pystyy juttelemaan myös yksityisesti. Aina avoimuus ei edes ole mahdollista asioiden arkaluonteisuuden takia. Kuitenkin asioista pyritään puhumaan jollain tasolla yhteisesti. Jos ei yksityiskohtiin voida mennä, kerrotaan se mitä voidaan. Yleensä ihmiset itse kertovat tilanteistaan kaikille haluamallaan tarkkuudella. Työyhteisön kannalta riittää jo tieto siitä, että jollain on vaikeaa, eikä pysty tekemään töitä 100% teholla. Kun muut ovat tietoisia asiasta, osaavat he huomioida sen projekteissa.

Kiitos kun luit! Ensi viikolla kerromme siitä miten juhlistamme onnistumisia ja tuemme yhteisöllisyyttä.