Blogi

Osaamisen kehittäminen Fraktiolla

Elsa-Maija Lehto Yrityskulttuuri Itsensä kehittäminen

Oman osaamisen ylläpitäminen ja kasvattaminen on tällä alalla elinehto. Teknologiat kehittyvät jatkuvasti ja uusia toimintamalleja luodaan korvaamaan vanhoja. Kirjastoja syntyy kuin sieniä sateella ja uusia työkaluja sekä näppäriä palveluita vinkkaillaan Slackissä melkein tauotta. Uutta opittavaa on enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja. Miten jatkuvassa muutoksessa pystyy keskittymään ja pitämään jonkinlaisen tolkun oman osaamisensa kehittämisessä?

Avoimuus ja aktiivinen tiedon jakaminen luovat otollisen ympäristön oppimiselle

Vaikka tämän blogautuksen pihvi on esitellä muutamia meillä käytössä olevia rakenteita osaamisen kehittämiseksi, on se tärkein kokonaisuuteen vaikuttava asia jotain, mitä tapahtuu rakenteiden ulkopuolella. Avoimuus, luottamus, tilan ja ajan antaminen, ihmisten kuunteleminen, oppimiseen kannustaminen, rohkeus kysyä ja halu auttaa määrittävät ympäristöä. Suuri osa oppimisesta syntyy vertaisten kesken. Kun kollegat ympärillä ovat osaavia, lähestyttäviä ja avuliaita, uskaltaa heiltä kysyä apua ja neuvoja. Arki on jatkuvaa oppimista, kun vaan pitää korvat auki ja avaa suunsa aina kun jokin asia mietityttää. Kun ilmapiiri on sellainen, että on “ok” kysyä mistä tahansa, toimii se kuin pienenä hautomona oppimiselle.

Pandemian luoma etätyöaika on hankaloittanut arjessa tapahtuvaa oppimista vertaisten kesken. Kun enää ei voi kysäistä asioita ohi kulkiessaan tai kuulla työkaverin mutinoita kävellessään keittiöön, jää moni kysymys ja spontaani oppi jakamatta. Toimistotilaa korvaamaan on pyritty luomaan erilaisia Slack-kanavia kiinnostavien aihepiirien ympärille. Näissä kanavissa (kuten #teknologia ja #design) on mahdollista pohtia ääneen ongelmiaan, heittää kysymyksiä ilmoille, jakaa oivalluksiaan ja testata havaintojaan fraktiolaisten kesken.

Slack ja virtuaaliset kahvihetket eivät korvaa vanhaa kunnon toimistoläpändeerausta, mutta ne tarjoavat tilalle jotain muuta. Ne antavat tilan vuorovaikutukseen juuri silloin, kun siihen on itsellä aikaa. Ne mahdollistavat myös oppimisen juuri siitä aiheesta, josta on kiinnostunut ja tieto on yleensä marinoitunut meheväksi kimpaleeksi siinä vaiheessa, kun sen pariin itse pääsee, koska kanavilla se on altistunut usean silmäparin ja ammattilaisen näkemykselle, kokemukselle ja pohdinnalle.

Osaamiskonklaavi edistää kokonaisuutta

Meillä Fraktiolla osaamisasioista päättää osaamiskonklaavi. Se on ryhmä fraktiolaisia, joille osaamisasiat ovat sydäntä lähellä. Osaamiskonklaavi kokoontuu viikoittain ja vie yrityksen osaamisasioita kokonaisuutena eteenpäin. Tekemisestään se raportoi viikoittain viikkopalaverissa ja kuukausittain kuukausipalaverissa kaikille fraktiolaisille. Konklaavi pyytää säännöllisesti neuvoja kehittymisen suhteen sekä suunnittelee erilaisia oppimiskokonaisuuksia, joita voi omaa tahtiaan opiskella ja kehittyä vielä kovemmaksi ammattilaiseksi.

Oppiminen Fraktiolla

Oppimispolku – opastettu reitti uuteen aiheeseen

Jo ennen ensimmäistä pandemia-vuotta huomasimme, että osaamisen kehittäminen ei voi olla vain yksilön oman mielenkiinnon varassa. Haluamme yrityksenä tunnistaa kokonaisuuksia, joissa kehittyminen on meidän kaikkien edun mukaista. Tällöin pystymme tarjoamaan oppikokonaisuuksien kautta yhteisöllistä oppimista ja vertaistukea uuden asian parissa.

Tällä hetkellä meillä on mahdollista kehittää omaa osaamistaan neljässä aihepiirissä: saavutettavuus-, tekoäly ja koneoppiminen, mobiilikehitys sekä neuvonantaja -oppimispoluissa. Jokaisella polulla on omat vastuuhenkilönsä, jotka kehittävät polkua ja tukevat osaamispolkulaisia oppimisessa. Poluilla on myös omat rakenteensa, sisältönsä ja tehtävänsä.

Ajan budjetointi oppimiseen – joka perjantainen osaamishetki

Kokemus on opettanut, että opiskelu jää monesti töiden alle. Itselle varattu hetki uuden oppimiseen voi jäädä toteutumatta, kun työkaveri pyytää apua projektin kanssa tai pitää juosta sammuttamaan “tulipalo”. Oppiminen on jäänyt tärkeysjärjestyksessä aina jonkun muun asian alle. Yhteisten aikataulujen ja palaverien suunnittelu on myös ollut haastavaa, koska ihmiset ovat jaksottaneet omaa oppimisaikaansa ajallisesti eri sykleissä. Joskus on saattanut yhteinen koulutustilaisuus jäädä välistä asiakaspalaverin takia.

Päätimme kokeilla oppimisikkunaa. Mitä jos kaikilla fraktiolaisilla olisi kalenterissa 3–4 tunnin opiskeluun ja kouluttautumiseen varattu hetki samaan aikaan? Tuolloin yhteiset valmennukset olisi helppo ajoittaa kaikille sopivaan aikaan. Silloin voisi rauhassa oppia uutta, eikä olisi pelkoa, että joku tulisi kyselemään työasioista.

Tässä kuussa lanseerattu oppimisikkunakokeilu tarkoittaa sitä, että oletuksena jokainen fraktiolainen oppii ja opiskelee jollain tapaa perjantaisin klo 13 alkaen. Iltapäiviin ei siis kalenteroida palavereja, tapaamisia tai työasioita, vaan keskitytään oppimiseen. Koska ketään ei voi pakottaa oppimaan, on ok tehdä tuolloin töitä, jos niin haluaa. Tuo aika kuitenkin pitää mahdollistaa muille oppimiseen, joten samaan aikaan ei järjestetä työpalavereja.

Osaamisen jakaminen lisää myös omaa osaamista

Tekkialalla tuttu “saunomiskulttuuri” tarkoittaa lyhyitä ja tiiviitä parin tunnin valmennussessioita, joita kiihkeytensä takia on kutsuttu saunaksi. Kun monta osaajaa kokoontuu pieneen neukkariin oppimaan uutta, saattaa lämpötila tuoda joillekin mieleen saunan. On normaalia, että erilaisia “saunoja” järjestetään, kun jotain olennaisesti uutta on tullut kentälle ja siitä halutaan kouluttaa muita.

Saunominen kasvoi meillä vähitellen valmentamiseksi, kun oppimisesta tuli kyselyjä Fraktion ulkopuolelta. Nykyään fraktiolaiset valmentavat alan osaajia mm. Reactissa, React Nativessa, UX/UI-suunnittelussa, palvelumuotoilussa ja Design Sprinteissä. Valmennuksiin voi osallistua kuka tahansa riittävän pohjaosaamisen omaava ja perusteita käsitteleviin valmennuksiin ei vaadita kokemusta aiheesta ollenkaan. Teemme myös räätälöityjä valmennuksia yrityksille, joissa voimme keskittyä heidän toivomiinsa kokonaisuuksiin ja tarvittaessa käyttää valmennuksessa oikeita esimerkkejä asiakkaan omasta toiminnasta.

Kun itse valmentaa muita osana työtään, antaa se uuden katsontakannan oppimiseen. Opettamalla oppii aina myös itse jotain uutta opettamastaan aiheesta, opettamisesta ja itsestään. Jakamalla osaamistaan kasvaa myös itse.

Alalla, jossa ihmiset ovat se tärkein ja arvokkain pääoma, on osaamiseen panostaminen elinehto. Yritys ei voi kehittyä ja kasvaa, jos sen tärkein osa ei kehity ja kasva. Siksi me kannustamme ihmisiä oppimaan.