Blogi

Näin syntyi Fraktion vastuullisuusstrategia

Satu Heikinheimo Bisnes Yrityskulttuuri

Oli lokakuu 2020 ja inboxiimme kilahti tarjouspyyntö. Tarjouspyyntö tuli organisaatiolta, jonka toimiala herätti fraktiolaisten keskuudessa paljon kysymyksiä ja keskustelua sen vastuullisuudesta. Huomasimme, että meillä oli sisäisesti useita eri näkökulmia ja mielipiteitä siihen, miten oma arvopohjamme tulisi näkyä valinnoissamme – erityisesti kun kyse on myynnistä ja asiakkaista.

Slack-kanavallamme keskustelu karkasi lapasesta kuin härkä joulumarkkinoilta, kun mietimme, voisimmeko tehdä yhteistyötä tämän tahon kanssa. Fraktion historiassa olemme kohteliaasti kieltäytyneet tekemästä projekteja mm. pikavippi- ja uhkapelifirmojen kanssa, mutta vastaamme on tullut myös muita organisaatioita, jotka ovat olleet mielestämme harmaalla alueella eettisyyden näkökulmasta. Aika-ajoin joudumme tekemään valintoja myös harmaan alueen sisäpuolella. Mutta missä Fraktion rajat näillä harmailla alueilla kulkevat? Totesimme, että tarvitsemme ohjenuorat sille, mitä teemme ja mitä emme tee sekä ennen kaikkea miksi. Tarvitsimme vastuullisuusstrategian for realz.

Vastuullisuustyölle tavoitteet – kaikkea muuta kuin sanahelinää

Siispä ryhdyimme tuumasta toimeen Fraktion vastuullisuustyön kehittämisessä. Halusimme luoda pitkäjänteisen suunnitelman yritysvastuullemme, sellaisen vastuullisuusstrategian, joka olisi helposti ymmärrettävä ja tarjoaisi työkaluja jokaiselle fraktiolaiselle omaan arkeensa.

Yritysvastuu kuvaa yrityksen tapaa toimia vastuullisesti huomioimalla eettiset ja kestävät tavat tehdä liiketoimintaa – eli käytännössä, miten kattaa yrityksen tarpeet, eikä tuhota samalla tulevaisuuden resursseja.

Vastuullisuus tarkoittaa meille erityisesti tapaamme tehdä bisnestä, mahdollistaa turvallinen ympäristö työntekijöillemme ja luoda positiivista vaikutusta yhteiskuntaan tietoisesti tekemiemme valintojen kautta.

retriitti_ryhmäkuva-final-e1643899411762

Se mitä myyt kasvaa

Yksi tärkeimmistä syistä vastuullisuustyömme aloittamiseen oli “se mitä myyt, kasvaa”. Kehittämällä jotain tiettyä palvelua, voimme vaikuttaa niin sen palvelun kuin kyseisen toimialan kasvuun. Haluamme tehdä tietoisia valintoja ja kehittää eettisellä sekä kestävällä pohjalla olevia palveluita.

Meille Fraktiolla on tärkeää, että tekijämme pääsevät tekemään omien arvojensa mukaista työtä heille mieluisten ja merkityksellisten organisaatioiden kanssa. Olemme historiassa sanoneet ei kiitos, kun arvot eivät ole kohdanneet. Mutta asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia. Halusimme vastuullisuustyöltämme muun muassa myynnille selkeämmät raamit: millaisia projekteja emme tee, koska ne eivät täytä vastuullisuuskriteerejämme.

Vastuullisuuskonsultti konklaavin avuksi

Koska meitä kiinnostaa pyramidit enemmän reissukohteena kuin organisaatiokaaviossa, organisoiduimme itseohjatuvasti porukaksi, vastuullisuuskonklaaviksi, joka halusi kehittää asiaa eteenpäin. Vastuullisuustyötä Fraktiolla luotsasi noin yhdeksänhenkinen vastuullisuuskonklaavi, joka on joukko aiheesta erityisen kiinnostuneita ja intohimoisia ihmisiä.
Koimme tarpeelliseksi ottaa avuksemme ja kumppaniksemme asiantuntevan vastuullisuuskonsultin. Kumppanimme Hovi Creativen Karoliina fasilitoi prosessin ja osasi kysyä oikeita kysymyksiä, joiden avulla saimme määriteltyä vastuullisuustyöllemme tavoitteet, halutut lopputulemat ja konkreettiset toimenpiteet niiden tavoitteluun.

Näin vastuullisuusstrategiamme kehittäminen eteni askel askeleelta

Vastuullisuusprosessimme ensisijainen tavoite oli kirkastaa ja yhtenäistää Fraktion vastuullisuustyötä sekä luoda työkaluja, joiden avulle vastuullisuudesta voidaan tehdä osa jokaisen fraktiolaisen arkea. Avaamme prosessimme alla, ja toivomme, että se voi toimia inspiraationa ja apuna myös muille samoja asioita pohtiville ihmisille ja organisaatioille. Prosessimme eteni kutakuinkin näin:

Aikajana-vastuullisuustyö-e1643901156542

1. Vastuullisuusstrategiakumppanin valinta

Etsimme kumppaniehdokkaita kartoittamalla ja lähestymällä muutamia vastuullista liiketoimintaa sparraavia tahoja. Parhaaksi matchiksi kanssamme osoittautui Karoliina Hovi, Hovi Creativestä. Karoliina ymmärsi, että haluamme pysyä mahdollisimman paljon konkretian tasolla ja räätälöi meille sopivan kokonaisuuden.

Karo kertoo yhteistyöstämme prosessin jälkeen näin:

“Vastuullisuuskonsulttina olen tottunut työskentelemään perinteisempien organisaatioiden kanssa, joissa päätöksenteko kulkee ylhäältä alaspäin. Olikin silmiä avaavaa tehdä duunia itseohjautuvan organisaation kanssa, joka kehittää ketterästi toimintaansa. Koko konklaavi oli todella motivoitunutta ja valmiita tekemään hommia päämäärän – selkeän vastuullisuusvision – eteen.

Vastuullisuus elää ja muuttuu yhdessä Fraktion työntekijöiden kanssa – onkin ollut hienoa nähdä, kuinka konklaavin jäsenet ovat vahvistaneet osaamistaan ja ottaneet vastuullisuuden jatkokehityksen varmoihin otteihinsa.”

2. Työyhteisön osallistaminen vastuullisuuskyselyn avulla

Aloitimme prosessin osallistamalla koko henkilöstön vastuullisuuteen liittyvään kyselyyn. Halusimme kuulla työkavereidemme ajatuksia ja arvoja alkavasta työstä. Vaikka työskentelemme yhden katon alla, löytyy eroja varmasti siinä, miten kukin työntekijä kokee Fraktion vastuullisuuden ja miten arvottaa eri osa-alueita.

Kyselyllä halusimme selvittää, mitä asioita työyhteisössämme arvostetaan ja miten eri asiat asettuvat, kun ne laitetaan vierekkäin. Jollekin ympäristöasiat ovat tärkeämpiä kuin sosiaalisen vastuullisuuden teemat, ja toiselle taas eläinten oikeudet ovat kaikkein tärkeimpiä.

3. Nykytilanteen kartoitus

Lähestyimme vastuullisuutta yleisesti käytössä olevan kolmen pilarin mallin kautta, jossa taloudellista, sosiaalista ja ympäristövastuuta kehitetään tasapainossa toistensa kanssa samaan aikaan. Teimme vastuullisuuskonklaavin voimin nykytilakartoituksen. Vastuullisuusanalyysin avulla saimme käsityksen siitä, millaisia asioita yritysvastuuseen sisältyy ja millä tasolla vastuullisuusasiamme olivat.

4. Vastuullisuusvision ja -mission määrittäminen

Nykytilanteen kartoituksen jälkeen, lähdimme määrittämään isommalla pensselillä, mitä vastuullisuustyö meidän työssämme, arjessamme ja dna:ssamme tarkoittaa. Loimme Fraktiolle vastuullisuusvision, joka on työtä ohjaava tulevaisuudenkuva sekä mission, joka kiteyttää mitä teemme ja miksi olemme olemassa.

Vastuullisuusvisiomme:
Kehitämme Suomen kestävintä konsulttiskeneä. Kannamme vastuun jäljestä, jonka jätämme maailmaan.

Vastuullisuusmissiomme:
Rakennamme kestävämpää maailmaa digipalvelu kerrallaan.

5. Vastuullisuustavoitteet

Määritellessämme vastuullisuusvisiotamme ja -missiotamme pureuduimme myös konkretiaan. Määrittelimme Fraktion vastuullisuustyön tavoitteet ja keinot tavoitteisiin pääsemiseksi, kiteytimme ydinviestit ja asetimme vaikuttavuuden mittarit.

6. Vastuulliset toimintamallit

Tavoitteiden asettamisen jälkeen siirryimme toimintamalleihin. Mitä meidän arjessamme tulisi muuttua, jotta tavoitteisiin päästäisiin. Meillä Fraktiolla kun ei varsinaisesti jalkauteta mitään, koska olemme itseohjautuva pomoton organisaatio. Tämä tarkoitti meidän tapauksessamme lähinnä sitä, että pohdimme, mitä meidän pitäisi tehdä konklaavitasolla ja mitä meidän tulisi muuttaa toiminnassamme. Tästä syntyi mm. myynnille vastuullisuussabluuna, jonka kautta voimme evaluoida projekteja ja myyntikeissejä.

7. Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelmamme piti sisällään vastuullisuustiekartan vuosille 2021–2026, raportin prosessista, visualisoidun vastuullisuustiekartan sekä sen esittelyn koko henkilöstölle.

Lopputulemana vastuullisuuden tiekartta

Vaikka vastuullisuustyön lopputulemana syntyikin strategia, jossa kuvataan meidän vastuullisuuden painopisteet, on jatkokehitystyö meidän itseohjautuvalla henkilöstöllämme. Henkilöstö päättää mihin suuntaan sitä jatkossa lähdetään rakentamaan.

Fraktion vastuullisuustyö on fraktiolaisten näköistä. Se on kaukana staattisesta ja ylhäältä asetetuista korulauseista. Jotta vastuullisuustavoitteet rantautuvat meidän fraktiolaisten arkeen, loimme projektin aikana tiekartan, johon tavoitteet ja mittarit on kirjattu. Mittarit ohjaavat toimintaa ja selkeyttävät tulevaisuudessa tehtävää vastuullisuustyötä. Näiden mittarien ja kokonaiskuvaa viestivän tiekartan avulla voimme jatkossakin varmistaa, että toimintamme niin yrityksenä kuin työpaikkana on menossa siihen haluttuun suuntaan, josta pystymme kantamaan vastuun.

Fraktion-vastuullisuus-v2-768x764

Määrittelimme kaikille vastuullisuuden osa-alueille keskeiset teemat, joita lähdemme edistämään. Niitä ovat:

Taloudellinen vastuu

  1. Give Back -valmennusohjelma
  2. Vastuullisuusohjeistus kumppaneille
  3. Osa voitosta hyväntekeväisyyteen

Sosiaalinen vastuu

  1. Saavutettavuusosaamisen kehittäminen
  2. Monimuotoisuus-/ inklusiivisuustavoitteiden asetanta
  3. Yhdenvertaisuussuunnitelman luominen

Ympäristövastuu

  1. Ympäristövaikutusten selvittäminen
  2. Laitteiden elinkaaren pidentäminen
  3. Planetaarisen ruokavalion suosiminen yrityksen järjestämissä ruokailuissa

Hiilijalanjäljen laskenta ja ympäristövastuun huomioiminen etusijalla

Fraktion sosiaalinen vastuullisuus oli vastuullisuuden kolmesta osa-alueesta selkeästi vahvin, jonka eteen on tehty viime vuosina jatkuvaa työtä. Tämän takia päätimme seuraavaksi keskittyä erityisesti ympäristövastuun huomioimiseen ja Fraktion hiilijalanjäljen laskentaan. Hiilijalanjäljen laskenta jaotellaan kolmeen laajuusalaan: scope 1, scope ja scope 3.

Laskennan_rajaus_scopet-4-768x543

Kuva: Kierrätyskeskus

Scope 1 luokkaan kuuluvat päästöt, joihin yritys voi suoraan vaikuttaa. Scope 2 luokkaan kuuluvat tuotannon epäsuorat ostoenergiaan kuuluvat päästöt esim. sähkö. Scope 3 luokkaan kuuluvat tuotteiden ja palveluiden hankinnasta syntyneet päästöt eli kaikki epäsuorat päästöt.

Laskentaamme kuuluvat päästöt kaikista näistä luokista, joita toiminnastamme syntyy. Yhteistyökumppaniksemme valikoitui Kierrätyskeskus, jonka kanssa laskenta suoritetaan alkuvuodesta 2022. Tällä hetkellä olemme vaiheessa, jossa kaivamme kaiken laskentaa varten tarvittavan datan, jota on mm.

  • Suorat energianpäästöt
  • Ostoenergianpäästöt
  • Matkustaminen
  • Jätteet
  • Ostopalvelut
  • Hankinnat ja käyttöomaisuus
  • Tapahtumat

Hiilijalanjäljen laskennan jälkeen vastuullisuuskonklaavilla on mustaa valkoisella toiminnastamme syntyvistä ympäristövaikutuksista. Silloin voimme alkaa toimia ja tehdä oikeita liikkeitä kohti hiilineutraalia toimintaa.

Nyt kun olemme ottaneet ensiaskeleet järjestelmälliseen vastuullisuustyöhön ja määritelleet mistä Fraktion vastuullisuus muodostuu, tiedostamme vallan hyvin, ettei Fraktion vastuullisuustyö ole lähellekään valmista. Päinvastoin. Työ on vasta alussa.

Vastuullisuus elää ja muuttuu yhdessä Fraktion työntekijöiden kanssa. Suuntaviivat on nyt asetettu.