Blogi

Näin rakennamme hyvää yrityskulttuuria käytännössä

Elsa-Maija Lehto Yrityskulttuuri

Taas on se aika vuodesta. Pikkujouluista on toivuttu ja joululahjat on jaettu. Great Place to Work -gaala ja sijoitusten julkistaminen ovat kohta täällä. Kuten aikaisempinakin vuosina, jaamme tutkimukseen tekemämme materiaalin teidän kanssamme. Tänä vuonna muutimme hieman kuviota, jotta kokemus olisi teille kaikille mieluisampi.

Great Place to Work, Trust Index ja Culture Audit

Great Place to Work Finland on organisaatio, joka haastaa yrityksiä kehittymään. Tutkimus on kaksiosainen. Trust Index -henkilöstökyselyn kautta mitataan yrityskulttuuria työntekijän näkökulmasta. Culture Audit -dokumentissa taas kuvataan miten yrityskulttuuria rakennetaan käytännön tasolla. Trust Index -kyselyn perusteella määräytyy 2/3 sijoituksesta ja loput kolmannes tulee Culture Auditin perusteella.

Viimeisenä neljänä vuotena olemme osallistuneet GPTW:n tutkimukseen. Sen tarjoamalla haastamisella on ollut pitkäaikainen rooli meidän kehityksessämme ja siinä työssä, jota teemme paremman Fraktion eteen. Tutkimusta varten tekemämme työn kautta tiedostamme tapahtuneen kehityksen.

Miksi olemme mukana GTPW:ssä?

Meillä on töissä 32 helvetin taitavaa ammattilaista, joille haluamme rakentaa parasta työpaikkaa ja parasta paikkaa kasvaa ja kehittyä. Siksi.

Mitä tänä vuonna on tehty toisin?

Aikaisempina vuosina suhtauduimme Culture Auditiin ikään kuin toimintatapojemme raporttina. Kehitimme tekemistämme pitkin vuotta ja vuoden lopussa kirjoitimme oppimastamme Culture Auditin muodossa.

Tänä vuonna otimme GPTW:n teemat käsittelyyn aktiivisemmin heti edellisen vuoden tulosten selvittyä ja työstimme niitä omina kokonaisuuksinaan pitkin vuotta. Tällä tavalla yksikään alue ei jäänyt toisten jalkoihin ja huomaisimme helposti missä kehitystä kaivataan.

Teille jakaminen muuttuu myös

Edellisinä vuosina heitimme tutkimukseen tekemämme Culture Audit -selvityksen blogiin sellaisenaan. Tuloksena oli yli 50 sivuinen pdf, jonka läpikahlaaminen oli kunnianhimoinen urakka. Vaikka tämä lähestymistapa olikin suora ja avoin, oli se silti raskas rykäisy kiinnostuneille, sillä tietopaketti oli “tuhti”.

Olemme jakaneet kokonaisuuden kymmeneen blogipostaukseen, joista tämä on ensimmäinen. Seuraavissa käsitellään jokaisessa yksi Culture Audit kokonaisuus.

Seuraavien viikkojen aikana julkaisemme seuraavat blogautukset:

Tule ensi viikolla lukemaan miten meillä hoidetaan rekryprosessi ja uusien fraktiolaisten perehdyttäminen. Mukavaa viikkoa!