Tapahtuma

Visuaalinen ohjelmointi

Perjantaipresis

Ohjelmoinnin opiskelu sekä harrastus- että alanvaihtomielessä on tällä hetkellä kuuminta hottia. Moni kyselee, mistä olisi paras lähteä liikkeelle.
Kodareiden Suvi Syrjäläisen vastaus on opetella ohjelmoinnissa tarvittavat algoritminen ajattelu ja perusrakenteet visuaalisella ohjelmoinnilla ja siirtyä siitä samojen rakenteiden kirjoittamiseen Python-koodilla.

Aloittelija tai visuaalista ohjelmointia kokeillut ja sillä ensimmäisen pelinsä ohjelmoinut on usein samaa mieltä. Pidempään koodanneen Pentti Perusinsinöörin mielestä pupujen hypyttely oman ohjelmakoodin avulla on lasten hommaa. Aikuisen pitää osata aloittaa ohjelmien kirjoittaminen algoritmeja kirjoittamalla. Tästä sisuuntuneena Suvi osoittaa nyt, että hyppivien pupujen takana on aikuisten oikeaa asiaa.

Suvi Syrjäläinen on toiminut ohjelmistosuunnittelijana vuodesta 2000 ja perustanut vuonna 2016 Kodarit-koodikoulun. Suvin ammatillinen intohimo pohjautuu haluun löytää koodausopetuspedagogiikka, jolla sekä lapset että aikuiset innostuvat ohjelmoinnista ja tämän myötä ohjelmoinnin ihanuuden, mielekkeyyden sekä epätoivoisen vaikeuden sekaisen ilosanoman levittäminen ihan kaikille.