Terveystalo

Etäfasilitointi antoi työkaluja arkeen

Valmentajat Satu ja Vitali seisovat punaista seinää vasten yleisön edessä. Valmentaja Satu seisoo punaisessa mekossa yleisön edessä

Toimiala

Terveydenhuolto

Palvelut

Valmennus
Etäfasilitointi
Yhteiskehittäminen

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja Pohjoismaiden johtava työterveyshuollon toimija.

Valmensimme Terveystalon kehityspäälliköitä etäfasilitoinnissa. Osallistujat saivat konkreettisia vinkkejä arkeensa ja oppivat parhaita käytäntöjä fasilitoinnista ja yhteiskehittämisestä.

Alkusysäys ketterämmälle tiimityölle ja tiedon jakamiselle 

Vuosina 2020–2021 suurin osa Terveystalon kehityspäällikköiden pitämistä workshopeista toteutettiin etänä. Työpajakäytännöt ovat osa kaikkia Terveystalon kehityshankkeita. Niissä kehitetään esimerkiksi prosesseja tai digipalveluita.

Kehityspäälliköille oli muodostunut erilaisia tapoja fasilitoida työpajoja etänä, mutta yhtenäistä toimintatapaa ei ollut. Terveystalolla ajatellaan, että etäfasilitointitaidot ovat tärkeitä hybridityön lisääntyessä. Tämän takia he hakivat kumppania valmentamaan etäfasilitointia, standardoimaan tekemistä ja tuomaan uusia taitoja työpajojen vetämiseen.

Tavoitteena oli, että talon sisällä jaettaisiin aktiivisesti parhaita käytäntöjä etäfasilitoimisesta ja kehitystyön ytimessä olevissa workshopeissa kyettäisiin yhdessä työstämään uusia ratkaisuja.

"Halusimme vahvistaa asiantuntijoidemme fasilitointiosaamista ja viedä heidät seuraavalle tasolle. Mitä paremmin fasilitoimme workshopeja, sitä laadukkaampia kehitystyön tuloksia saamme."

Mikko Rajala Development Director, Corporate Health, Terveystalo

”Fraktion valmennuskokonaisuudessa viehätti kombinaatio itseopiskelua ja käytännönläheistä työpajatyöstöä.”

Mikko_Rajala_Terveystalo
Mikko Rajala Development Director, Corporate Health, Terveystalo
Valmentaja Satu seisoo koneen ääressä
Lähivalmennukseen osallistui 16 Terveystalon kehityspäällikköä. Kuvassa valmentaja Satu Heikinheimola.
Kuva tietokoneesta, jossa yhteiskehittämisen alusta Miro auki.
Valmennuksessa hyödynnettiin Miro-työkalua, joka mahdollistaa monipuolisesti tiimien yhteiskehittämistä.

Itseoppimista ja käytännönläheistä valmennusta

Järjestimme Terveystalon kehityspäälliköille kaksi puolen päivän mittaista valmennusta etäfasilitoinnista. Ennen valmennuksia osallistujat kävivät verkkokurssin, joka loi teoriapohjan valmennuspäiville. Suunnitteluvaiheessa keskustelimme valmennusten sisällöistä ja osallistujien toiveista päiviä varten.

”Olimme tyytyväisiä siihen, miten Fraktio kuunteli ja kyseli osallistujilta, mitä he haluavat. Heillä oli aito halu muokata sisältöä vastaamaan liiketoimintatarpeitamme.”

Mikko Rajala Development Director, Corporate Health, Terveystalo

Valmennuspäivinä etäfasilitointia käsiteltiin käytännön harjoitteiden kautta. Valmennuksessa käytiin läpi muun muassa erilaisia haastavia tilanteita, joita fasilitoinnissa voi tulla vastaan: miten osallistaa passiivia osallistujia, kuinka pitää kiinni aikataulusta ja miten luoda yhteinen ymmärrys tavoitteista. Kerroimme valmennuksessa omien kokemustemme pohjalta, miten haastavia tilanteita voi käsitellä.

”Tämä resonoi erinomaisesti meille. Saimme hyvin konkreettisia vinkkejä tilanteisiin, joissa fasilitaattorin on hankala olla.”

Mikko Rajala Development Director, Corporate Health, Terveystalo
Valmennus wide image Valmennus hero mobile 2

Konkreettisia työkaluja arkeen ja tiedon jakamista

Osallistujat olivat hyvin tyytyväisiä valmennuspäiviin.

”Olimme todella tyytyväisiä valmennuksiin. Saimme juuri sen, mitä halusimme: kuulimme teoriaa verkkokurssilla ja pääsimme tekemään riittävästi käytännön harjoitteita valmennuksissa.”

Mikko Rajala Development Director, Corporate Health, Terveystalo

Rajalan mielestä kehityspäälliköt saivat valmennuksista parhaita käytäntöjä etäfasilitoinnista arkeensa.

”Saimme parhaan mahdollisen onnistumisen: konkreettisia työkaluja, joita ottaa workshopeissa käyttöön. Osallistujan oli helppo pysyä mukana ja oppia.”

Mikko Rajala Development Director, Corporate Health, Terveystalo
Kuva puhelimista, joissa Miro-työkalu esillä.
Miro-valkotaulutyökalu mahdollistaa uusia tapoja fasilitoida työpajoja.
Valmentaja Vitali puhuu koneen takana ja presentoi esitystä.
Ihmisten sitouttaminen ja osallistaminen sekä yhteinen päätöksenteko ovat asioita, joihin fasilitointivalmennuksessa löydetään toimivat työkalut.

Valmennuksen oppeihin kuului esimerkiksi workshopin rakenteiden määrittäminen, miten tuloksia koostetaan ja miten sovitaan seuraavat tekemiset workshopin jälkeen.

”Saimme stepit workshopien pitämiseen ja siihen, että ne ovat laadultaan erinomaisia. Saimme peruselementit, jotka takaavat laadun.”

Mikko Rajala Development Director, Corporate Health, Terveystalo

Rajalan mielestä suurin hyöty valmennuksista oli, että osallistujat ovat alkaneet jakamaan tietoa keskenään workshopeista.

”Tiedonjako on ollut meille isoin juttu. Olemme jakaneet fasilitointipohjia ja edistäneet tiedonjakoa, kuten Fraktio ehdotti ja kannusti tekemään. Tämä on ollut alkusysäys oppimiselle.”

Mikko Rajala Development Director, Corporate Health, Terveystalo

Yhteistyön parhaat puolet

Rajala summaa yhteistyön parhaan puolen ja kiittää valmentajina toimineita Satua ja Vitalia.

Valmentajat pystyivät omien käytännön kokemustensa perusteella antamaan meille hyvin käytännönläheisiä vinkkejä. Kaikki osallistujat kokivat konkreettiset case-esimerkit arvokkaiksi. Valmennukset olivat pedagogisesti järkeviä. Paketti oli hyvä ja se vastasi toiveitamme.”

Mikko Rajala Development Director, Corporate Health, Terveystalo

"On aina ilo päästä valmentamaan osaavaa porukkaa organisaatiossa, joka panostaa henkilöstön taitojen kasvattamiseen. Terveystalo määritti selkeästi tarpeensa ja pystyimme heidän kanssaan rakentamaan kokonaisuuden, jolla voitiin mitattavasti luoda vaikutusta arkeen."

Vitali Gusatinsky
Vitali Gusatinsky Design Lead, Fraktio

"Oli ilo tehdä yhteistyötä ja valmentaa Terveystalon kehityspäälliköistä koostuvaa porukkaa. Erityisesti hymyn huulilleni sain huomatessani, kuinka valmennus tarjosi oivalluksia ja arjen helpotuksia tiimin ideointiin, päätöksentekoon, sekä muutenkin yhteistyön kehittämiseen."

Satu-Heikinheino
Satu Heikinheimo Strategic Design & Coaching, Fraktio