Blogi

Miten kiitoskulttuuri voi parantaa työntekijäkokemusta?

tuike Yrityskulttuuri

Harmittiko silloin, kun päätös tiimissä tehtiin ilman sinua? Teitkö hulluna duunia ja kukaan ei huomannut sitä? Kerroitko näkemyksesi asiasta, mutta se ei näkynyt päätöksenteossa? Kaikille meille on valitettavasti käynyt näin. Jos tilanteet toistuvat ja sama meno jatkuu pidempään, saattaa helposti alkaa tuntumaan siltä, että omalla näkemyksellä ei ole arvoa, omaa työtä ei arvosteta ja ehkä jopa että oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi on evätty. Nämä tunteet ja kokemukset syövät ja alentavat energiatasoja ja hyvinvointia huomattavasti ja vaikuttavat myös työn ulkopuolella.

Näin kävi minullekin. Vasta kun tulin Fraktiolle ja löysin kulttuurin, joka tukee yllä mainittuja ihmisen perustarpeita tajusin miten valtavan suuri rooli näillä tarpeilla on ihmisen ammatilliselle kasvulle ja kehitykselle sekä koko yrityskulttuurille. Tulin nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kerta toisensa jälkeen. Yhtään liioittelematta, tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että sain tehdä merkityksellistä duunia, merkityksellisessä ympäristössä.

Tällaisen arvostusvajaan skenaarion mahdollisuus ja todennäköisyys tulee ymmärtää jokaisessa organisaatiossa ja työyhteisössä. Mutta, miten tällaisia tilanteita voidaan vähentää ja yleistä arvostusvirettä nostaa? Miten ja miksi kiitoskulttuuri voi radikaalisti kasvattaa arvostuksen tunnetta organisaatiossa?

Psykologinen turvallisuus kulmakivenä

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan (Lehto & Sutela, 2008) arvostuksen puute on suomalaisten työntekijöiden näkemyksissä oleellisimpia työssä viihtymistä vähentäviä tekijöitä. Arvostuksen tunnetta nostaa kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, jota kiitoksen saaminen mahdollistaa. Kiitoksen saaminen tarkoittaa henkistä ja sosiaalista tukea sekä arvostuksen saamista. Kollegoilta saatu positiivinen palaute, kiitos ja huomio nostavat yksilötasolla nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemusta. Kiitoksen saaminen vahvistaa myös tunnetta siitä, että omalla osaamisella voi kontribuoida kollektiivisesti merkitykselliseen, joka jälleen nostaa motivaatiota yksilötasolla.

Kulmakivi nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kulttuurin luomiseen on turvallinen työympäristö, jossa jokainen saa avata suunsa. Ketään ei tuomita ja syyllisiä ei etsitä. Asioita kokeillaan ja niistä opitaan. Arvostuksen tunne on fundamentaalinen ihmisyyden elementti, jota kiittäminen vahvistaa. Ja kyllähän se on niin, että matalahierarkinen organisaatio, jossa toimitusjohtajaa ei tarvitse pelätä helpottaa kummasti. Kaikkialla tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, mutta kaikkialla on mahdollista sanoa “kiitos”. Kiitoksen sanomista varten ei tarvitse purkaa yritysrakenteita tai hakea hallitukselta lupaa.

Fraktiolla on vaalittu ja orgaanisesti kehittynyt kiitoskulttuuri

Fraktiolla on vaalittu ja orgaanisesti kehittynyt kiitoskulttuuri, jota kehitämme jatkuvasti. Aloitamme ja päätämme viikon kiittämisellä ja toistemme arvostamisella. Tiedän, kuulostaa henkeä ja energiaa nostattavalta ja sitä se todellakin on.

Aloitamme viikon viikkopalaverilla, joka päättyy kiitoksiin ja perjantaisin kiitoskulttuuri ilmenee Slackissa ihmiset kiittävät toisiaan milloin mistäkin. Sana kiitos kertoo toiselle ei pelkästään siitä, että arvostat häntä vaan että arvostat sitä mitä hän teki. Joskus kiitos on osa asiantuntijan ydintyötä, jolloin kerrot kollegalle arvostavasi hänen osaamistaan ja näkemystään. Toisinaan, kiitos saattaa liittyä tilannetajuun, auttamiseen tai tukeen mitä kollegalta on saanut ja tällöin kerrot arvostavasi henkilöä ihmisenä.

Kiittäessämme kollegaa opimme näkemään mitä asioita arvostamme toisissamme ja tekemisessämme. Kiitoskulttuuri tehtynä näkyväksi (esim. Slackissa) ohjaa liiketoimintaa samalla oikeaan suuntaan, vahvistaa yhteishenkeä ja mikä tärkeintä kertoo yksilölle että hän on arvostettu työyhteisössään – että hän on tärkeä. Kiittäminen vahvistaa inklusiivisuuden tunnetta ja että on osa jotain itseä suurempaa.

Meillä on paraikaa käynnissä myös kiitoskulttuuria tukeva kokeilu, joka laajentaa annettujen kiitosten vaikutusta työyhteisöstämme hiilisyöppöjen istutukseen. Slack integraatiolla varustettu Evergreen työkalu on systeemi, jossa kollegat voivat kiitosten yhteydessä palkita toisiaan jakamalla puiden siemeniä toisilleen.

Ketä sinä voisit kiittää tänään? Tee se, ja katso mitä tapahtuu.

Muista kiittää työkaveria Ohessa Albertimme upea kiitos työkavereille.