Blogi

Fraktio mukaan Promindaan

Jesse Peurala Bisnes Yrityskulttuuri

Nykypäivän työelämässä puhutaan paljon itseohjautuvuudesta, jatkuvasta muutoksesta sekä työn merkityksestä. Myös kokonaisvaltaisuus näkyy kaikkialla ympärillämme. Ihmisten aika ei enää jakaudu voimakkaasti töihin ja vapaa-aikaan, vaan työelämässäkin ymmärretään entistä enemmän se, että ihmiset ovat ajattelevia ja tuntevia olentoja. Eivät vain osia korporaatioiden rattaissa.

Ihmisiä ei tarvitse motivoida, vaan heille pitää antaa jokin suurempi merkitys siitä miksi työtä tehdään – mikä työssä on se suurempi juttu? Tätä merkitystä pitää yhdessä rakentaa ja miettiä, mitä se kunkin kohdalla tarkoittaa. Näiden pohjalta ihmiset itse motivoituvat (jos motivoituvat). Sen lisäksi johtamisessa keskitytään prosessien sijaan ihmisten auttamiseen. Joskus johtaminen taas on sitä, että pysytään vain poissa ihmisten tieltä.

Mistä kaikki alkoi?

Olemme aina ottaneet oppia muilta, jotta voimme kehittää omaa toimintaamme. Kolmisen vuotta sitten (vuonna 2014) törmäsimme ensimmäisen kerran Promindaan Agile Finlandin tapahtumassa. Jussin ja Anun osaaminen tuli nopeasti selväksi ja kutsuimme heidät kylään Fraktiolle esittelemään omaa toimintaansa. Nopean palaverin jälkeen todettiin vain, että “tiimi päättää” ja lopulta päätös oli yksimielinen “Kyllä!”.

Näin lähdimme pitämään työpajasarjaa, jossa Jussin ja Anun johdolla käsiteltiin Fraktion ajankohtaisia asioita jatkuvan kehittämisen näkökulmasta. Saimme paljon ajateltavaa ja uusia tapoja tehdä työtä. Työpajojen jälkeen olemme säännöllisesti käyttäneet fasilitointia lähes kaikessa sisäisessä tekemisessä. Vaikka kokeiluista puhuttiin aikaisemminkin viimeistään tämän jälkeen kaikki tekeminen on ollut kokeilua. Työpajojen jälkeen olemme jatkaneet yhteistyötä Promindan kanssa monella eri tapaa.

Ystäväyritystä etsiessämme huomasimme, että “ratkaisu” on itseasiassa lähellä. Prominda on osoittanut, että se pystyy auttamaan organisaatioita työn muutoksessa. Siksi juttelimme Jussin kanssa, että voisiko Fraktio ostaa osuuden Promindasta.

Vastaus oli Promindalaiseen tapaan vahvalla intuitiolla “Miksei? Edistetään asiaa”. Tämän jälkeen palikat loksahtelivat paikoilleen ja kesällä homma oli paketissa.

Matka on vasta alussa mutta jo tähän mennessä olemme ylpeitä siitä mitä olemme saaneet aikaan! Tästä ei voi seurata kuin hyviä asioita.

Lisätietoa yhteiselosta

Anu Rautanen
+358 40 754 4800
anu.rautanen@prominda.com

Jesse Peurala
+358 40 768 2810
jesse.peurala@fraktio.fi