Hyppää sisältöön
Fraktio
Touko Päivänsalo

Toukon TET-viikko Fraktiolla

Ilmari Kumpula

Fraktio
Yrityskulttuuri

Syyskuussa (2020) postilaatikkoomme tipahti seuraava viesti:

Hei!

Olen Touko Päivänsalo Veikkolan koulun 9. luokalta. Haluaisin tutustua paremmin ohjelmointialaan. Olen harrastanut ohjelmointia ja pidän ongelmanratkaisusta. Ohjelmoin enimmäkseen javalla tai javascriptillä. Kesä alussa aloin myös opetella c++ kieltä. Kesällä rakensin raspberry Pi pohjaista peliohjainta. Olen ohjelmoinut yksinkertaisia neuroverkkoja ja pelejä, esimerkiksi matopeli ja pac-man. Android-studiolla olen ohjelmoinut autopelin. Osallistuin robotiikan suomenmestaruuskisoihin Veikkolan koulun robotiikkakerhon kanssa.

Olisiko mahdollista tulla työelämään tutustumis jaksoon Fraktiolle 19. – 23.10.2020?

Terveisin Touko Päivänsalo

Virtuaalinen TET-mentori

Toukon viesti herätti laajasti innostusta ja pohdintaa siitä voisimmeko järjestää hänelle hyvän TET-jakson. Olemme kokeneet Fraktiolla, että TET:in mahdollistaminen nuorille on tärkeää ja meidän tulisi ehdottomasti kantaa kortemme kekoon.

Työtilanne ei kuitenkaan syksyllä antanut periksi ja emme löytäneet keskuudestamme mentoria Toukon TET-viikkoa varten, vaikka olisimme kovasti halunneet. Onneksi hänelle kuitenkin löytyi paikka ystäviltämme ja hän päätyi viettämään viikon Rakettitieteellä.

Touko ei unohtanut Fraktiota ja kysyi uudelleen tammikuussa seuraavaa TET-jaksoaan varten. Asiasta nousi taas suurta innostusta, jolloin nostin (virtuaalisen) käteni pystyyn ja lupauduin Toukon mentoriksi. Koin tärkeäksi, että Toukon viikko olisi hänelle hyödyllinen ja hän voisi todella nähdä millaista ohjelmistokehittäjän arki on.

Niin lähelle koodariarkea kuin mahdollista

Päätimme yhdessä Toukon kanssa, että viikon päämääränä on tutustua konsulttielämään niin läheltä kuin mahdollista. Käyttäisimme alan relevanteimpia teknologioita ja tekisimme koodia samalla mentaliteetilla kuin muutenkin tuottaisimme asiakkaalle arvoa.

Budjetoin alustavasti tunnin pelkkiin Touko-mentorointeihin. Oli outoa huomata kuinka nopeasti aika venyi päivittäisessä Discord-palaverissamme. Puhuimme laajuudesta ja viilasimme projektin tavoitteita, mietimme mitä loppukäyttäjä voisi mahdollisesti tahtoa. Touko oli jatkuvasti hyvin mukana ja osasi nostaa hyviä huomioita esille keskusteluiden aikana.

Otin Toukon mukaan jokaiseen palaveriin, johon osallistuin viikon aikana. Olen iloinen ja kiitollinen, että jokaisen palaverin osallistujilta ja asiakkailta tuli aina ehdottoman vihreä valo Toukon osallistumiselle. Muistan hyvin omista TET-ajoistani kuinka mystisen oudolta työelämä tuntui ja halusin, että Touko näkee myös koodityön sosiaalisemmat osat. Ohjelmistonkehittäjänä koodin tuottaminen on kuitenkin vain yksi osa työtä ja hän itseoppineena koodarina on koodannut eniten vain omien ajatustensa kanssa.

Touko Päivänsalo

Viikon aikana Touko pääsikin mukaan kuuntelemaan kahta viikkopalaveria, tuotesuunnan pohdintaa ja AI/ML-malleja!

Koronatilanteen ollessa nykyisellään, koko Fraktio on etänä ja harmiksimme emme voineet tutustua ihmisiin ja koodailla ihan kasvotusten toimistolla. Kutsuimme kuitenkin hänet nyt jo ennakkoon saunomaan kesällä (koronavarauksella) toimistolle ja tutustumaan Fraktiolaisiin.

Koimme kuitenkin tärkeänä, että Touko pääsee tutustumaan muihin Fraktiolaisiin jo TET-viikkonsa aikana, joten järjestimme keskiviikkona sisäiset CS:GO -pelit ja perjantaina pelailimme kevyempää Skribbliota.

Toukon projekti

Fraktiolla uuden työntekijän perehdyttäminen tapahtuu omatoimisella mallilla, yhdistelmänä tavallista perehdyttämistä ja yksilöityjä Trello-kortteja. Useampi ihminen oli maininnut idean perehdyttämiseen tarkoitetusta mobiiliäpistä kuukausia aiemmin ja sain idean, että Toukohan voisi tehdä meille MVP:n perehdyttämis-applikaatiosta viikon aikana, josta voisimme oppia. Tämä olisi arvokasta Fraktiolle ja Touko saisi merkityksellisen projektin viikolleen.

Kävimme päivittäin läpi tilanteen koodin kanssa ja millaisten asioiden kanssa hän on paininut. Pohdimme paljon suuntaa ja mihin kannattaisi keskittyä rajoitetulla ajallamme. Miksi koko äppiä käytettäisiin, mikä sen tarkoitus on? Miten tietty komponentti tai applikaatio-flow kannattaisi tehdä? Jätin tarkoituksella ison osan asioista Toukon itsensä päätettäviksi. Luotin, että hän tekee hyviä ratkaisuja omaan arvioonsa pohjautuen ja hän suoriutuikin erinomaisesti.

Maaliin päästiin hyvin viikon aikana ja Touko ehti perjantaina vielä koodailla projektiin kylkeen siistin editorinkin, jolla perehdytystehtäviä voi muokata! Linkki Toukon äppiin on tän blogautuksen lopussa!

Toukon ajatuksia TET-harjoittelusta

Miltä viikko on tuntunut?
“On ollut kivaa. Päästä tekemään ite ja muutenkin näkemään konsulttielämää, että miten se toimii”

Mikä oli hauskinta tehdä äppiin?
“Se, että sai sulatella muiden kans, Ilmarin kans miettiminen oli kivaa. Sai miettiä millaisia juttuja olisi hyvä tehdä. Yksi hauska juttu oli tehdä SVG-kuvia, jotka vaihtaa väriä teeman mukaan Reactin läpi.”

Miten tulevaisuus?
“Olisi kiva saada töitä tältä alalta, kun tietää nyt vähän minkälaista ohjelmointi on alalla. Ohjelmointi on varmasti paljon erilaisempaa työnä kuin harrastuksena. Tämäkin jakso eroaa aika paljon siitä mitä normaalisti tekisin.

Mikä oli suurin opetus tätä äppiä tehdessä, ahaa-elämäys?
“En tiedä. Olin tehnyt samanlaista React-testiäppiä aiemmin, että ei ollut ihan kokonaan uusi juttu, mutta selkeästi pisimmälle viety testi, mitä olen koskaan tehnyt. Mutta nyt se on viety siihen pisteeseen, että se oikeasti toimii ja se on paljon muutakin kuin pelkkä perusrunko.”

Miltä on tuntunut tehdä tätä äppiä?
“Oikein kivalta. Tykkään siitä, että tässä on selkeästi joku kohderyhmä, jolle tehdään ja voi ajatella mitä ominaisuuksia heille olisi hyvä tehdä. Jos itse opettelee koodaamaan niin siinä ei ole oikein sellaista mitään, “mitätarvitsee”-juttua. Voi tehdä jonkun ominaisuuden tai olla tekemättä.”

Aiotko tehdä Reactilla lisää juttuja?
“Kyllä ajattelin. Etenkin se, että Fraktiolla käytetään niin paljon Reactia kiinnosti. Tämä tuntuu kivalta tavalta tehdä nettisivuja, varsinkin jos opettelisi vähän enemmän vielä Reactia. Aion kyllä käyttää sitä monessakin jutussa, tuntuu paljon paremmalta kuin mikään muu tapa.”

Touko messiin

Kuvakaappaus Slackista Touko-viikolta. Kiinnostusta Toukon TET:iin löytyi laajasti koko Fraktiolta.

Haluaisin kiittää Toukoa vielä kerran kuluneesta viikosta. Olin todella vaikuttunut hänen kyvyistään ajatella asioita laajemmin. Uusille koodareille on tyypillistä ajatella asioita hyvin paikallisella tasolla ilman syvällisempää ajattelua. Koin Toukon kanssa aikaa vietettyäni, että monet hänen kysymyksistään osoittivat hänen ajatuksensa koskevan jo laajempia, monitahoisempia ajatuksia kohtaan.

Viikko meni ohi todella nopeasti ja Toukon kanssa oli aina mielenkiintoista pohtia asioita tai jutella yleisemmin. Koin paljon iloa nähdessäni hänen innostustaan koodaamista kohtaan. Ammattimaisena ohjelmistokehittäjänäkin on tärkeää pitää hauskaa koodia tehdessään ja kantaa mukanaan sitä leikkisyyttä ja uteliaisuutta.

Luova ajattelu elää leikkisyydestä ja Toukon TET-viikko muistutti minua niistä kaikista loputtomista illoista mustan näytön ja värillisten viivojen ja outojen sanojen äärellä. Siitä tunteesta, kun haluat vain saada vielä yhden ja sitten vielä yhden jutun valmiiksi.

Toukon äppiä pääset kokeilemaan tästä.

Muita artikkeleita

Joonas Pajunen
Blogi
Miten ja miksi rakentaa toimiva DevOps-tiimi?

Kiinnostuitko?

Tuike Järvi

Tuike Järvi

Chief Experience Officer

040 059 2123
tuike.jarvi@fraktio.fi
Joonas Pajunen

Joonas Pajunen

Toimitusjohtaja

050 382 3488
joonas.pajunen@fraktio.fi
Petteri Hellgren Fraktio

Petteri Hellgren

Chief Growth Officer

045 279 3970
petteri.hellgren@fraktio.fi